12.04.2023
Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa 147 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia.
Kampanja-aika: 13.4.-14.6.
Tulossa on myös koko Someron yhteinen siivouspäivä vapun jälkeen lauantaina 6.5!
Yhdessä suomalaisten kanssa roskia keräävät Ylen tutut kasvot, toimittajat Inka Henelius, Olli Haapakangas ja Mikko “Peltsi” Peltola sekä meteorologit Kerttu Kotakorpi ja Anniina Valtonen.
Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä! Laskuri löytyy osoitteesta yle.fi/miljoonaroskapussia.
Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa keräämällä roskia ja kirjaamalla kerätyt roskapussilliset laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, josta roskat on kerätty. Voit myös seurata kampanjan etenemistä somessa tunnisteella #miljoonaroskapussia.
Pussi voi olla esimerkiksi 25 litran muovipussi tai vaikka pienempi hedelmäpussi. Pääasia on, että roskia kerätään.
Omaan roskikseen, julkiseen roskankeräysastiaan tai kunnan osoittamaan yhteiseen keräysastiaan.
Kirjaa kerätyt roskapussit laskuriin Someron kohdalle täällä:
#miljoonaroskapussia