01.03.2022
Tänä päivänä niin aikuisten kuin pientenkin lasten voi olla vaikea välttyä meitä ympäröivältä uutistulvalta. Moni tuntee surua ja huolta ukrainalaisten tilanteesta ja pelkoa myös omasta ja Suomen tulevaisuudesta. Vaikka Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, ovat Euroopan vakaus ja turvallisuustilanne heikentyneet. Huoli ja pelko omasta ja läheisten turvallisuudesta ovat ymmärrettäviä.
Kaikkia lapsia on hyvä suojella sellaisilta uutistapahtumilta, jotka voivat järkyttää heitä. Uutisissa esitetyt tapahtumat voivat hämmentää tai pelottaa lasta. Alle kouluikäisten ei tarvitse seurata uutisia. Jos uutisissa kerrotaan tapahtumista, jotka eivät sovi lapselle, oma uutisten seuraaminen kannattaa ajoittaa niin, etteivät lapset niitä vahingossa näe. Aikuistakin voi mietityttää, miten puhua lapselle sodasta. Apua tähän löytyy mm. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta:
https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/lapset-ja-media/lapsi-uutistulvassa/
Kenenkään ei tule jäädä yksin huolen ja turvattomuudentunteen kanssa. Muiden ihmisten, ystävien ja läheisten kanssa on hyvä keskustella omista ajatuksista ja tunteista. Lisäksi auttavia ja tahoja on tarjolla paikallisesti Somerolla, mutta myös valtakunnallisesti. Lähetteitä ei tarvita, vaan voit ottaa suoraan yhteyttä.
Someron kaupunki
Lapsiperhepsykologi Seppo Auer
Jänistie 1, 31400 Somero
Puh. 044 7791 223
seppo.auer@somero.fi
(ei soittoaikaa, voit jättää myös viestin ellet tavoita)
Terveyskeskuspsykologit
Emma Hietarinta
p. 044 7792 513
emma.hietarinta@somero.fi
(puhelinaika ti-pe klo 15-16)
Maiju Olsén
p. 050 4708638
maiju.olsen@somero.fi
(puhelinaika ma-to klo 8-9)
Psykiatrinen sairaanhoitaja
Minna Luoto
p. 040 1268 839
minna.luoto@somero.fi
(puhelinaika arkisin klo 12-13)
Mielenterveyshoitajat
Heli Mannonen
p. 044 7792 628
heli.mannonen@somero.fi
(puhelinaika arkisin klo 12-13)
Marja Aaltonen
p. 040 1268 696
marja.aaltonen@somero.fi
(puhelinaika arkisin klo 12-13)
Someron seurakunta
Päivystävä pappi 02 721 4011
(ma-to 9.30-12.30)
Diakoni Heidi Sippo 044 721 4031
Vs. diakoni Anne Leppälä 044 721 4026
Kriisikeskus Etappi
Kriisikeskus sijaitsee Salossa os. Kirkkokatu 10 B (3 krs).
Puh. 044- 727 3700 ma-to klo 10 – 14, pe klo 10 – 13 .
Voit myös jättää yhteydenottopyynnön vastaajaan.
Ajanvaraus- ja yhteydenottopyynnöt myös sähköpostilla: etappi@ssmts.fi
Valtakunnalliset auttavat numerot
Suomen ev.lut. kirkon keskusteluapu puhelimessa ja verkossa
suomeksi: evl.fi/kirkonkeskusteluapu
på svenska: evl.fi/kyrkanssamtalstjanst
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mieli – Suomen mielenterveys ry
MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää