Tekstikoko
 

 
ajankohtaista

 

Ajankohtaista

15.12.2020

Tiedote: Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkaa suosituksia 10. tammikuuta asti. Julkiset liikuntapaikat suljetaan 27.12.2020 saakka.


Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkoi tänään 15.12. joulukuun alussa annettuja suosituksia koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Suosituksia jatketaan, koska tapausmäärät Varsinais-Suomessa ovat edelleen korkeat. Viime viikolla (7.–13.12.) Varsinais-Suomessa todettiin kaikkiaan 456 koronatapausta, mikä on noin 50 prosenttia enemmän kuin edellisviikolla.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä täsmensi 15.12. seuraavia suosituksia: 

Lisäksi painotetaan, että joulua, vuodenvaihdetta ja muita talven juhlia pitäisi viettää vain oman ydinperheen kesken.

Ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä asuvien ikääntyneiden ja riskiryhmien luona tulisi vierailla korkeintaan kaksi henkilöä kerrallaan. Maskit tulee näissä tilanteissa ehdottomasti olla käytössä sekä muistaa perusohjeet hyvästä käsihygienista. Suositus perustuu THL:n ohjeeseen

Myös muut allaolevat suositukset ovat edelleen voimassa.

Vaikutukset Someron kaupungin palveluihin 

Julkiset liikuntapaikat suljetaan ajalle 16.12.-27.12.2020. 

Someron kaupunki tiedottaa keskiviikkona 16.12.2020 koulujen etäopetuksen jatkosta. 

Muutokset Someron kaupungin palveluissa löytyy täältä.