Tekstikoko
 

 
ajankohtaista

 

Ajankohtaista

10.12.2020

Henkilökohtaisen avun asiakkaiden korona-ajan kokemuksista kerätään tietoa


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää tutkimuksessa henkilökohtaisen avun asiakkaiden hyvinvointia, elämänlaatua, työtä ja vapaa-aikaa sekä palvelujen toimivuutta koronaepidemian aikana. Kysely on suunnattu täysi-ikäisille henkilökohtaisen avun käyttäjille ja se on avoinna 7.12.2020−11.1.2021. Kysely toteutetaan sähköisesti ja siihen on mahdollista vastata suomen, ruotsin tai englannin kielellä.  

Ensimmäisiä tuloksia kyselystä julkaistaan keväällä 2021. Tutkimuksessa kerättyä aineistoa voidaan hyödyntää myöhemmin myös muussa tutkimus- ja kehittämistyössä.

Nyt käynnistyvän kyselyn lisäksi vammaisten ihmisten korona-ajan tilannetta selvitetään lähitulevaisuudessa myös väestötutkimusten, erillisselvitysten sekä haastattelujen avulla. Erillisselvitysten ja haastattelujen kautta pyritään tavoittamaan niitä vammaisia henkilöitä ja ryhmiä, joita tämä verkkokysely ei tavoita.

Tiedote kokonaisuudessaan on luettavissa tästä. Tiedotteessa on linkki hankkeen verkkosivuille, jonka kautta pystyy vastaamaan henkilökohtaisen avun kyselyyn. 

Lisätietoja ja hankkeen yhteystiedot löytyvät hankesivuilta.