Tekstikoko
 

 
ajankohtaista

 

Ajankohtaista

01.12.2020

Tiedote: Someron kaupungin toimenpiteet liittyen Varsinais-Suomen koronasuosituksiin


Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi 1.12.2020 uudet suositukset maakunnan nopeasti heikentyvän koronaepidemiatilanteen vuoksi. Suositukset ovat voimassa 3.-23. joulukuuta 2020 koko maakunnan alueella. Koronaviruspandemia on Varsinais-Suomessa leviämisvaiheen uhassa.

Koronaviruspandemian tilanne on Varsinais-Suomessa viime päivinä kehittynyt nopeasti huonommaksi. Maanantaina 30.11. todettiin 49 uutta koronavirustapausta, mikä on huomattavasti enemmän kuin marraskuun aiempina päivinä.  Uusissa suosituksissa vähennetään kontakteja ja liikkuvuutta eri tavoin. Koordinaatioryhmä on pohtinut suosituksia suhteessa tilanteen välttämättömyyteen sekä vaikuttavuuteen.  

Lue koko suositus:

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmältä uudet suositukset: tavoitteena ehkäistä leviämisvaihe

Someron kaupunki toivoo asukkailtaan ja asiakkailtaan kaikkien Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän antamien suositusten noudattamista. 

Annettujen suositusten pohjalta on Someron kaupunki päättänyt kaupunkikohtaista toimenpiteistä, jotka ovat pääsääntöisesti voimassa
3.12.-23.12.2020:

KIRJASTO
Lainaustoiminta jatkuu turvavälit huomioiden.
Lehtienlukusali sekä muut lukutilat on pois käytöstä ajalla 3.12.-23.12.2020.

NUORISOTILAT
Erityisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille suositellaan kasvomaskin käyttöä nuorisotiloissa.

SOMERO-OPISTO
Somero-opiston Somerolla järjestettävä aikuisten lähiopetus keskeytetään 7.12. ja Koskella 2.12. lukien. Osa opetuksesta voidaan järjestää etäopetuksena. Lasten ja nuorten opetus jatkuu syyskauden loppuun lähiopetuksena. 
Muokattu 2.12.2020

LUKIO
Siirtyy etäopetukseen 4.12.2020 alkaen.

AVOIN PÄIVÄKOTI
Suljettu ajalla 7.12.2020-23.12.2020

KIIRUUNKOULU / YLÄKOULU
Yläkoulussa otetaan kasvomaskit käyttöön mukaanlukien koulumatkat ajalle 3.12.-23.12.2020.

LIIKUNTAPAIKAT
Someron kaupunki tiedottaa liikuntapaikkojen käyttöön liittyvistä suosituksista keskiviikkona 2.12.2020.

Someron kaupunki toivoo, että kuntalaiset noudattavat nyt sekä aikaisemmin annettuja suosituksia käsi- ja yskimishygieniaan, turvaväleihin, suojainten käyttöön sekä kokoontumisiin liittyen koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi, riskiryhmien suojelemiseksi ja terveydenhuollon toimintakyvyn varmistamiseksi.