Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Työ ja yrittäminen

Oppisopimuskoulutus

Rekrytoi tai kouluta henkilöstöä oppisopimuksen avulla. Oppisopimus tarjoaa mahdollisuuden opiskella uusi ammatti, syventää jo hankittuja taitoja tai oppia uutta ammatillista osaamista. Oppisopimuksella voi suorittaa ammatillisen tutkinnon tai osia siitä. 

Oppisopimuksella voit lisäkouluttaa henkilökuntaasi tai palkata uuden työntekijän, ja kouluttaa hänestä tarpeisiisi sopivan työntekijän. 

Oppisopimus perustuu määräaikaiseen työsopimukseen. Työnantajana maksat opiskelijalle vähintään työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai, jos alalla ei ole työehtosopimusta, on palkan oltava muuten kohtuullinen. Työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta työpaikalla annettavasta ohjauksesta. Työpaikalta nimetään henkilökohtainen työpaikkakouluttaja, jonka tehtävänä on perehdyttää ja ohjataopiskelijaa oppisopimuksen aikana ja arvioida hänen edistymistään. Työnantajavoi myös hakea palkkatukea TE-toimistosta työttömän työnhakijan palkkaamiseen oppisopimuksella. Oppisopimus tai työsuhde ei voi alkaa ennen tukipäätöksentekoa. TE-toimisto päättää tuen määrästä ja kestosta työnantajan hakemuksen perusteella.

Oppisopimuskoulutuksen järjestäjä suunnittelee oppisopimuskoulutuksen yhdessä oppisopimusopiskelijan ja työnantajan kanssa. Järjestäjä antaa tarvittavaa tukea ja ohjausta työpa

www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonantajalle/loyda_tyontekija/kouluta_oppisopimuksella/index.html