Tekstikoko
 
somero-20181137354552646196853.png
 

Yritysmaailman kuulumisia

21.08.2019

Oppia ja osaamista paikallisissa yrityksissä


Keskeiset osa-alueet hankkeessa ovat:

1. Koulutuspilotti ”Ensin työ, sitten ammatti”

Hankkeessa kehitetään joustavia ammatillisia koulutuspolkuja yhteistyössä Salon seudun ammattiopiston ja seudun kaupunkien ja kuntien yritysten kanssa. Tässä Someron kaupunki on lähtenyt mukaan ensimmäiseksi pilottikunnaksi. Tavoitteena on, että seutukaupungeissa asuvilla on monipuolisia mahdollisuuksia suorittaa ammatillisia opintoja oman alueen yrityksissä.

2. Ammattikorkeakoulu-yhteistyö

Hankkeessa kartoitetaan ja kehitetään myös toiselta asteelta korkeakoulutukseen hakeutuville yksilöllisiä polkuja, joissa huomioidaan paikallisen elinkeinoelämän tarpeet ja työllistymispotentiaali.

3. Yhteistyön ja tiedonkulun kehittäminen oppilaitoksen ja yritysten välillä

Hankkeessa kehitetään seutukaupunkien yritysten ja muiden työantajien sekä ammatillisen koulutuksen yhteistyötä ja tiedonkulkua. Tavoitteena on vahvistaa seutukaupunkien pito- ja vetovoimaisuutta niin, että yritykset pysyvät alueella ja niillä on riittävästi osaavaa työvoimaa.

”Odotukset hankkeelle ovat korkealla.” Toteaa kaupungin kehittämisasiantuntija Antti Leino. ”Tulemme alkuvaiheessa kontaktoimaan paikallisia yrityksiä ja kartoitamme kiinnostusta lähteä mukaan kehittämään yhtä somerolaisen elinvoiman tulevaisuuden kulmakivistä.” Leino lisää.

Hankkeesta järjestetään yrityksille infotilaisuus 11.9. klo 08:30-09:30 kaupungintalolla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat kiinnostusta osallistua paikallisten nuorten ammatilliseen koulutukseen. Mukaan lähteville yrityksille hanke tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden koulia ja sitouttaa tulevaisuuden työvoimaa yrityksen tarpeisiin.


Listietoa:

Antti Leino
Kehittämisasiantuntija
antti.leino@somero.fi   040 126 8272

tai

Tanja Uusitalo
Elinkeinoasiantuntija
tanja.uusitalo@somero.fi   044 779 1282