Tekstikoko
 
somero-20181137354552646196853.png
 

Tarinoita ja muistoja Somerolta

20.02.2017

Yritystarina: Laukamo Groupissa uskotaan rohkeuteen ja luovuuteen


Hitsaus- ja kokoonpano robotteja. Sataneljäkymmentä työntekijää. Koneiden etäohjausta. Lean-metodi. Investointeja, ennakointia, yhdessä tekemistä.

Laukamo Groupissa katsotaan vahvasti tulevaisuuteen. Viime vuosina yritys on investoinut isosti tyhjiömetallointiin ja nestemäisen silikonin valmistukseen. Nyt Somerolla tuotetaan osia lääke- ja diagnostiikkateollisuuteen, valaistukseen ja mobiililaitteisiin.

- Olemme yksi harvoista yrityksistä, jotka toimittivat aikoinaan Nokialle ja jotka edelleen toimivat Suomessa, kotimaisessa omistuksessa. Tänään olemme sopimusvalmistajien suurimpien joukossa, Laukamo Groupin toimitusjohtaja Esko Lammervo sanoo.

Mutta miten vuonna 1952 perustetusta muovinappien valmistajasta ja entisestä Nokian alihankkijasta tuli monialainen, uuteen uskova yritys?

- Tänä päivänä rohkeus ja riskinotto tuo parhaan tuloksen. En väheksy historiaa ja kokemusta, mutta siihen ei voi jäädä. Me olemme tietoisesti ottaneet haastajan roolin, Lammervo sanoo.

Pelkkä rohkeus ei riitä. Tarvitaan myös sitoutunut henkilökunta.

- Isossa ja kehittyvässä yrityksessä henkilöstön merkitys on todella suuri. Meillä on hyvä ja muuntautumiskykyinen henkilökunta, jolta löytyy sitoutumista ja lojaalisuutta, Lammervo sanoo.

Kaikkiaan Laukamon palkkalistoilla on 140 henkilöä.

Monialaisuus vaatii ennakointia

Laukamon tehtailla tehdään montaa tuotantohaaraa. On elektroniikkaa, muovia ja ohutlevyä, on nestemäistä silikonia - unohtamatta omia Tele tuotteita. Tuotannon painopiste vaihtelee tietyin välein.

Samalla kun yritys on monialaistunut, yritysmaailma on muuttunut lyhytjänteisemmäksi. Tuotantoa ei voi enää suunnitella tilauksien mukaan. Täytyy osata ennustaa, mitä asiakas haluaa kuukausien päästä.

Se tarkoittaa ennakointia, markkinoiden tiivistä seuraamista, jatkuvaa yhteydenpitoa ja tuotannon säätämistä joka ikinen päivä.


Faktat

  • Yrityksen perusti Kai Laukamo  C. O. Sandberg vuonna Helsingissä vuonna 1952 ja siirtyi 70 -luvun alussa Kai Laukamon omistukseen
  • Somerolle yritys siirtyi 1968. Samalla siirryttiin elektroniikan kokoonpanoon, metalliosien valmistukseen sekä muovi- ja muottituotantoon.
  • Nykyinen toimitusjohtaja Esko Lammervo.
  • Yritys on edelleen Laukamoiden omistuksessa 
  • Vuodenvaihteessa yritysrakennetta yksinkertaistettiin ja nimeksi tuli Laukamo Group Oy.
  • Liikevaihto 16 miljoonaa 2016
  • Työntekijöitä 140
  • Liiketoiminta-alueet elektroniikka, muovi ja ohutlevy, lisänä LSRlsr-tekniikka -silikonikumi

Lean osallistaa työntekijät

Punaisen langan tehtaalle tuo lean-metodi.

- Lean on meillä jatkuva prosessi. Tuotannon läpivienti tehostuu ja nopeutuu. Enää ei tehdä hukkaa, Lammervo kertoo.

Käytännössä lean-metodi tarkoittaa sitä, että kaikilla on vastuu. Kaikki osallistuvat. Aamu aloitetaan yhteisellä palaverilla, ja ongelmat pyritään ratkaisemaan vielä saman päivän aikana.

- Haastetta tuo se, että tuotannon läpimenoaika lyhenee. Jokaisen täytyy vastata omasta tehtävästään. Osaamisen täytyy olla kunnossa, laitteiden toimia ja materiaalien olla käyttövalmiina.

Esineiden internet on jo täällä

Jo nyt Laukamon tehtailla töitä tekee parikymmentä robottia. Ne tekevät toistuvat, yksitoikkoiset työt. Osa koneista on kytketty verkkoon. Niitä voidaan seurata reaaliajassa.

Lammervo uskoo, että esineiden internet, IoT, on jo täällä. Laukamolaisille se tarkoittaa sitä, että lähivuosina loputkin koneet täytyy saada verkkoon ja kommunikoimaan keskenään. Haastetta tuo se, että koneita on sata, eivätkä niiden järjestelmät ole yhteensopivia.

- Uskoisin, että läpimurto tulee 2-3 vuoden sisällä. Koneet tulevat verkkoon ja niitä ohjataan etänä. Jo nyt automaatioaste on korkea, Lammervo sanoo.

Osa työstä automatisoituu, toimenkuvat muuttuvat ja uuden oppimista vaaditaan. Lammervo kuitenkin uskoo, että ihminen ei tehtaalta lähde.

- Ihmisälyä ei voita mikään. Ihminen käsittää asiat moniulotteisesti, ymmärtää tuotteen eri konteksteissa, hän sanoo.


Tiesitkö

  • Tehtailla toimii jo nyt parikymmentä robottia. Robotit muun muassa hitsaavat ja maalaavat.
  • Ruiskuvalukoneita on 43
  • LsrSR-koneita on viisi
  • Ensin Laukamo valmisti muovisia nappeja

Somerolle fokusta ja parempia yhteyksiä

Somerolle Lammervo kaipaa tarkempaa elinkeinopoliittista fokusta ja parempia liikenneyhteyksiä Suomen metropoleihin. Kaupungin sijainti on hyvä, mutta yhteydet huonot.

- Pitäisi keksiä elinkeinopoliittinen alue ja panostaa siihen, houkutella tietyn tyyppisiä yrityksiä. Näin saataisiin synenergiaetuja. Salon kanssa voisi olla enemmän yhteistyötä ja markkinointia, se toisi näkyvyyttä, hän sanoo.


Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:




23.02.2017

Yritystarina: Fit Somero haluaa tuoda liikunnan iloa

Lue lisää


23.02.2017

Yritystarina: Vaahteramäki Eggspress pohjaa vahvaan some-yhteisöön

Lue lisää


22.02.2017

Yritystarina: Eulaliassa tehdään uniikkia, sydämellä

Lue lisää


21.02.2017

Yritystarina: Helmi syntyi intohimosta kellohelmoihin

Lue lisää