Tekstikoko
 

 
ajankohtaista

 

Ajankohtaista

21.10.2020

Varsinais-Suomi on edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa - Varsinais-Suomen alueelliselta koronaryhmältä suositus yli 20 hengen kokoontumisiin liittyen


Tiistaina 20.10. kokoontunut alueellinen koronaryhmä suosittaa, että yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokoontumisia järjestetään sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa vain, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Suositus on voimassa toistaiseksi ja koko Varsinais-Suomen alueella.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston voimassa olevan määräyksen mukaan kaikissa yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on noudatettava opetus-ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamaa ohjetta. Aluehallintovirasto valmistelee parhaillaan seuraavaa päätöstä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta.

Maanantaina 19. lokakuuta tuli voimaan alueellisen koronaryhmän aiemmin antama suositus siitä, että sisätiloissa ei tule järjestää yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia.

Lue tiedote kokonaisuudessaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sivuilta.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedote 20.10.2020