Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Ajankohtaista Someron koronavirustilanteesta

KORONAROKOTUKSET SOMEROLLA

Monitoimitalolla os. Kiiruuntie 6

Suomen koronarokotestrategian mukaisesti rokotetta tarjotaan maksutta kaikille, jotka haluavat ottaa rokotteen. Koska rokotetta saadaan Suomeen vähitellen ja koska myyntiluvat asettavat ehtoja rokotteiden käytölle, rokotetta voidaan aluksi tarjota vain tietyille kohderyhmille. Rokotuksia annetaan valtioneuvoston asetuksen ja THL:n rokotusjärjestysesityksen mukaisesti. Varsinais-Suomessa rokotteet jaetaan kuntiin asukasmäärän perusteella. Rokotteita annetaan ja jaetaan sitä mukaan, kun rokotetta saadaan käyttöön. 

Koronarokotukset laajenevat perusterveisiin 12-vuotta täyttäneisiin. Myös kaikki yli 12-vuotiaat voivat edelleen varata rokotusaikoja.   (päivitetty 11.8)

Ajanvaraus rokotukseen

Kaikki yli 16-vuotiaat varaavat rokotusajan itse sähköisen ajanvarauksen tai puhelinajanvarauksen kautta. 12-15-vuotiaat saavat tiedon rokotusajankohdasta kouluterveydenhoitajalta. Mikäli lapsi/nuori toivoo huoltajan olevan läsnä rokotustilanteessa ajan voi varata soittamalla numeroon 0504776155 arkipäivisin klo 12-13. 

Rokotuksen jälkeen varaudu odottamaan rokotuspaikalla noin 15 minuutin ajan. Huomioithan, että saat käynnillä ajan tehosterokotteelle, jonka ajankohta on 6 viikon päästä ensimmäisestä rokotuksesta. Jos tiedät, että kyseinen ajankohta ei sovi, pyri varaamaan ensimmäinen aika niin, että pääset  myös tehosteajalla paikalle. 

Rokotusten jälkeenkin on edelleen tärkeää pitää turvavälejä, käyttää kasvomaskia, huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta sekä noudattaa muita ohjeistuksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. 

Sähköinen ajanvaraus edellyttää vahvaa tunnistautumista. Jos sähköistä ajanvarausta ei ole mahdollista käyttää, ajan voi varata myös puhelimitse

Sähköisessä ajanvarauksessa voi varata vain yhden ajan kerrallaan, koska vahva tunnistautuminen yksilöi henkilön. Puhelinajanvarauksessa on mahdollista varata esimerkiksi kaksi aikaa peräkkäin. Ajanvaraus arkisin klo 12-13,
Puhelinnumero 050 4776155.

Ajan kolmannelle koronarokoteelle voi varata kun vaadittu aikaväli toisesta koronarokotteesta toteutuu. (immuunipuutteiset 2kk, 60v täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat 6kk)

Siirry sähköiseen ajanvaraukseen – somero.terveytesi.fi

Rokotusaikoja varattaessa on hyvä huomioida, että sairastettu koronavirustauti antaa noin kuusi kuukautta kestävän suojan valtaosalle sairastuneita, joten rokotusta suositellaan otettavaksi vasta sen jälkeen.

KOLMAS KORONAROKOTEANNOS

Kolmas koronarokote annetaan

12 vuotta täyttäneille, jotka kuuluvat seuraaviin voimakkaasti immuunipuutteisiin ryhmiin ja joilla 2. annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta:

Seuraaville ryhmille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta:

Varovaisuusperiaatteen vuoksi THL ei kuitenkaan toistaiseksi suosittele kolmatta rokoteannosta alle 30-vuotiaille miehille. Tämä rajoitus ei koske voimakkaasti immuunipuutteisten kolmatta rokoteannosta. 

Kolmas rokoteannos annetaan ensisijaisesti samalla valmisteella kuin toinen rokoteannos, ellei sille ole lääketieteellistä estettä. 

Somerolla rokotetaan Modernan ja Pfizer BioNTechin rokotteilla.

THL kolmas rokoteannos



THL - Alaikäisen itsenäisen päätöskyvyn arviointi terveydenhuollossa

THL - Tietoa 12-15 -vuotiaan huoltajalle




LISÄTIETOJA ROKOTEVALMISTEISTA SEKÄ RISKIRYHMISTÄ 





 

THL:n julkaisema kuntakohtainen rokotustilanne

Kuntakohtainen rokotuskattavuus ikäryhmittäin