Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Asuminen ja ympäristö

Rakentajalle

Hyvä rakentaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua sekä rakennuttajan, suunnittelijoiden ja rakentajien tiivistä yhteistyötä. Rakentamista on aina syytä lähteä suunnittelemaan rakennuspaikkaa koskevien määräysten ja ohjeiden pohjalta. Rakennuspaikan sijainti, maaston muodot ja muu ympäristö ohjaavat omalta osaltaan suunnittelua. Jo suunnittelun alkuvaiheessa on hyvä esitellä suunnitelmat rakennustarkastajalle.

Rakennusvalvontatoimisto on tehnyt rakentajille oppaan [DOC].



 

Tarvitsetko luvan?

Rakennuksen rakentamiseen ja muuhun rakennustoimenpiteeseen tarvitaan lupa tai ilmoitus. Luvan tai ilmoituksen tarve riippuu rakentamisen laajuudesta ja rakennuspaikan sijainnista. Rakentamisen ja muiden toimenpiteiden luvanvaraisuudesta säädetään mm. maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa sekä Someron kaupungin rakennusjärjestyksessä. Ennen toimenpiteeseen ryhtymistä on luvan tarve syytä tarkistaa rakennustoimistosta.

Rakentamiseen liittyviä lupia ovat mm.:

Rakennuslupa

Rakennuslupa on oltava lähes kaikessa rakentamisessa. Rakennuslupa tarvitaan mm.:

Toimenpidelupa ja -ilmoitus

Rakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien pystyttämiseen, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta. Toimenpidelupa tarvitaan mm.

Someron kaupungin rakennusjärjestyksessä on määrätty, mitkä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaiset toimenpiteet ovat vähäisiä ja voidaan toteuttaa kirjallisella ilmoituksella. Menettely on kevyempi kuin lupakäsittely.

Purkamislupa tai -ilmoitus

Rakennuksen purkamiseen asemakaava- tai rakennuskieltoalueella tarvitaan lupa. Erillistä purkulupaa ei kuitenkaan tarvita:

rakennuksen purkamiseen, ellei rakennusta pidetä rakennushistoriallisesti merkittävänä tai rakennustaiteellisesti arvokkaana tai tällaisen kokonaisuuden osana.

Vaikka erillistä purkulupaa ei tarvita, rakennuksen tai sen osan purkamisesta tulee tehdä kirjallinen ilmoitus kunnan rakennusvalvontaan 30 päivää ennen purkamistyöhön ryhtymistä. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää luvan hakemista ilmoituksen sijasta, mikäli se on yleisen edun tai naapureiden oikeusturvan kannalta tarpeen.

Poikkeamislupa

Poikkeamislupa on tarpeen silloin, kun suunniteltu rakennushanke ei täytä kaikkia rakentamisen tavallisia edellytyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi:

Poikkeamisia koskevat säännökset ovat suhteellisen vaikeaselkoisia, ja on hyvä ottaa yhteyttä kaupungin rakennustoimistoon ennen hakemuksen tekemistä. Poikkeamislupahakemuksen käsittelee asian merkityksestä riippuen joko ympäristölautakunta tai Lounais-Suomen Ympäristökeskus.

Maisematyölupa

Maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muuhun verrattavaan toimenpiteeseen asemakava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan tai yleiskaavan laatimiseksi, tarvitaan maisematyölupa. Maisematyöluvan myöntää ympäristönsuojelusihteeri.

Luvan hakeminen

Rakentamiseen liittyvä lainmukainen lupahakemus tai ilmoitus tehdään aina kirjallisesti. Lomakkeita ja neuvontaa luvan hakemiseen saa rakennustoimistosta. Tulostettavia lomakkeita löydät Lomakkeita -sivulta.

Rakennuslupa

Rakennuslupa haetaan kirjallisesti ja lupa on maksullinen. Maksu määräytyy kaupunginvaltuuston hyväksymien maksuperusteiden mukaan. Rakennuslupaa haettaessa on oltava seuraavat asiakirjat:

Muita selvityksiä ja asiakirjoja pyydetään tarvittaessa.

Toimenpidelupa

Toimenpidelupahakemus tehdään samalla lomakkeella kuin rakennuslupahakemuskin. Hakemukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimenpiteen laajuudesta, selventävät piirustukset, karttaote ja naapurien kuulemiset. Liitettävät asiakirjat riippuvat toimenpiteen laadusta.

Toimenpideilmoitus

Toimenpideilmoitus tehdään omalle lomakkeelleen. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti kaupungin rakennusvalvontaviranomaiselle vähintään 14 päivää ennen aiottuun toimenpiteeseen ryhtymistä. Ilmoitukseen on liitettävä: